perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kardemummakadun hiljaiseloa

Ihan ensimmäiseksi pyydän anteeksi tätä blogihiljaisuutta.

Tämän vuoden alkupuoli ei ole mennyt ihan kuten ajattelin, vaan matkaan tuli hieman mutkia. Mutkiin kuului pieni leikkaus ja puolitoista kuukautta kyynärsauvoilla köpsöttelyä jalka suorana. Suorajalkaisena nukkekotiin kurkistelu olisi ollut lähes mahdotonta, eikä fiilistä tekemiseen muutenkaan ollut riittävästi.


Toipuminen etenee hiljakseen, kun pääsi samassa rytäkässä veriarvotkin tippumaan. Heti kun pääsin liikkumaan suht normaalisti aloitin suunnittelemani lastenhuoneen pintaremontin. Samalla jouduin "siivoamaan" nukkisnurkastani minitavarat laatikkoon ja siirtämään sivuun.

Eli nukkekoti nököttää keittiössä vanhan suihkuverhon alla. Kuinka pitkään, sitä en vielä uskalla sanoa. Ensin täytyy saada tuo 1:1 pikkuremontti alta pois, ja sitten taitaa puskea päälle jo puutarhan kevätpuuhat. Ehkä nukkekodin aika on taas syksyllä, kun illat pimenee eikä pihalle tee mieli.

Muistaakseni viimeisimpänä hommana leikkelin nukkekotiin kattolistoja uusilla listaleikkureillani (huippujuttu!), mutta kattoon asti ne eivät vielä päätyneet.

Suomen parasta vuoden 2012 nukkekotiblogia äänestettiin alkuvuodesta, ja minäkin äänestin minua inspiroineita blogeja. Samalla ihmettelin kun tämäkin, suht tuore blogi sai ääniä ja selvisi jaetulle 8. sijalle.

Kaunis kiitos tätä blogia äänestäneille!

Lopetan selittelyni aikaisemmin keittiöstä otettuun kuvaan, missä näkyy lasten leluista pelastettu magneettikirjain, mihin kokeilin taakse ledivaloa. Sen vieressä on ensimmäinen "rahapuu" yritelmäni. Materiaalina muovisen mehikasvin lehti ja viinirypäletertun palanen.


4 kommenttia:

  1. Mukavaa kun olet taas kunnossa ja tarmoa täynnä.
    Välillä tulee taukoja mineilyyn syystä tai toisesta, mutta tämä harrastus onneksi ei siitä pahene.

    VastaaPoista
  2. Oma mineilyni tuppaa olemaan taukoa toisensa perään, mutta mitäs se haittaa. Kukin omalla tahdillaan ja tyylillään oman kulloisenkin tilanteen suomissa puitteissa.

    Kiva kuulla, että olet taas iskussa. Nautin tunnelmallisista kuvistasi.

    VastaaPoista
  3. Tauko tekee useimmiten hyvää, onneksi minitalot pärjäävät ilman huolenpitoakin :)

    Hauska tuo kirjainlamppuidea!

    VastaaPoista
  4. Olipas ihana löytö tämä sun blogisi! Keittiö on oikein kodikas! Paranemisia :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Kiitos niistä :)