tiistai 3. helmikuuta 2015

Porrasprobleemia


Kardemummakadun remontti junnaa taas paikoillaan. Lattia on lankutettu vessaan asti, mutta lattia ei valmistu ennen vessan seiniä. Vessanseiniä taas lykkää huonosti rakennetut portaat, kuten alakuvasta näkyy. Saisikohan nuo kolot jotenkin tilkittyä? Uusia en kyllä jaksa tehdä, enkä taida tuota uskaltaa alkaa isommin käsittelemään, ettei hajoa kokonaan. Täytynee hyväksyä epätäydellisyys ja välttää kuvaamista tuosta kuvakulmasta.

Mietinnässä on myös tuon vessan ja eteisen välisen pidemmän seinän toteutus, tuleeko se suorana palana alhaalta ylös asti vai pitäisikö portaiden näkyä alakertaan kokonaan? Eikös se vanhoissa taloissa ole umpinainen tuo porraskuilu alaosaa lukuunottamatta? Olen siis kallistumassa suoraan palaseen, mutta sitten täytyisi vielä saada sahattua se pala. Käsisaha ja minä ollaan edelleen huono pari, joten täytyy yrittää voidella kiireistä miestä josko hän ehtisi joskus sahaamaan minulle palasen mittojen mukaan. Pohdinta jatkuu ja ellen saa vessaa kasattua, niin siirrän remonttipajan salin puolelle ja piikkaan sieltä vanhan "parketin" irti. 


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Lumiukko


Nukkekotitavaroiden siirto ja lajittelu lipastoon jatkuu vielä, mutta laitan muutaman kuvan minipuutarhasta, kun sinne oli tänään ilmestynyt lumiukko ja -lyhty. Liekö joku nukkekodin asukas ollut asialla. Kelkka siltä ainakin oli unohtunut. Pupukin uskaltautui ukkoa ihmettelemään. Pupun sain kuopukselta joululahjaksi. Nautitaan talvesta ♥

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulu kellarissa

Tämäkin blogi alkaa heräillä eloon, kun nukkekodilla on viimein alusta ja paikka piharakennuksemme vielä vähän keskeneräisessä askarteluhuoneessa.


Hyödynsin marraskuussa Ikean postimyynnin ilmaiset postikulut ja tilasin kaksi edullista Rast -lipastoa. Lipastojen yläreunoissa oli pieni koroke, mikä sirkkelöitiin siitä pois, että pinnasta tuli tasainen. Lipastot kiinnitettiin selät vastakkain pienillä riman pätkillä ja alle viritettiin puukloppien avulla isot pyörät. Ajatuksena on myös käsitellä tai tuunata tuo lipasto jossain vaiheessa jotenkin.



Pyörät ovat tarpeen, sillä nukkekotini on vähän nurinkurinen ja ovet ovat (jotka eivät ole nyt paikoillaan) talon takapuolella ja taloa pitää pystyä kääntelemään jos haluaa katsella muulloin siistimpää julkisivua. Mikä lie ajatus minulla aikoinaan ollut? Onneksi pyörät toimivat kuin unelma ja pikaisen testauksen tuloksena näyttäisi, ettei talon sisällä tavaratkaan putoile hyllyistä käännön aikana.

Lipastossa on nyt siis kuusi laatikkoa, kolme molemmilla puolilla, ja pyörienkin päälle voisi vielä rakentaa yhden tasanteen. Tarkoitus olisi saada mahtumaan noihn laatikoihin kaikki nukkisteluun liittyvät asiat. Saapas nähdä miten se onnistuu.


Pölyä onkin sitten kertynyt. Otin avuksi rikkaimurin ja suurin osa lähti sillä. Kuistin katto menee muutenkin uusintamaalaukseen jossain vaiheessa, että putsataan paremmin silloin.



Viimeiseksi minulta jäi tässä peruskorjauksessa kesken eteisen ja keskikerroksen porrashuoneen lattiat. Niihin oli laitettu remontissa puukuvioinen "muovimatto" (=tapetti), mutta kerrankos sitä naisväen mieli muuttuu. Eli kun minäkin sain näitä kuuluisia Bilteman -tikkuja, niin suunnitelmat menivät uusiksi. Kyllähän lankkulattia aina muovimaton voittaa. 

Porrashuoneessa menee kyllä tapetointikin uusiksi, kun tuo vaalea, ihan oikea tapetti ei asentunutkaan ihan niin nätisti. Ja onhan se muutenkin vähän platkun värinen.


Eikä tuolla salissakaan kovin siistiltä näytä, huh. Minkälaisia remonttimiehiä ja -naisia sitä nykyään oikein onkaan, muuttomiehistä puhumattakaan? Kenties tuo askartelutikkulattia piikataan myös irti, kun takanurkassa on kolo aiemmin mietinnässä olleille kierreportaille eikä sohva aina välttämättä ole siinä kolon päällä.


Talon väki oli siis pakotettu viettämään joulunsa lipaston ylälaatikossa, onhan se vähän kuin talon kellarikerros. Syökööt ja huilatkoon siellä nyt hetkisen, niin jaksavat sitten tehdä loppusiivouksen.

Palaan asiaan sitä mukaan kun remontti etenee ja tarvikkeet/materiaalit löytyy. Tällä hetkellä mietinnässä on lattioiden lisäksi myös sähköistystyöt. Jonkinlainen kivijalkakin ja pienenpieni etupiha pitäisi taloon vielä ennen sisustusta tehdä.


Mukavaa loppuvuotta!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Ja taas on joulu

Vuosi on kulunut siitä kun tänne viimeksi kirjoitin. Nukkekoti on siirtynyt kodinhoitohuoneesta kaapin päältä piharakennuksen harrastushuoneen kaapin päälle. Edelleen siis vielä hieman hankalassa paikassa sisustamisen kannalta, mutta toivoa on.


Toivottavasti Kardemummakadullakin saadaan pian siivottua pölyt ja hämähäkinseitit nurkista. Ellei se kuitenkaan tapahdu ennen joulua, niin tässä hyvän joulun toivotus kaikille tässä blogissa piipahtaville nukkekodin pölyiseltä terassilta.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hyvää joulua

Heippa pitkästä aikaa. Tämä vuosi on ollut 1:1-elämässä rakennusvuosi. Olemme rakentaneet piharakennusta, minne on tulossa myös harrastushuone. Harrastus&työhuoneeseen toivottavasti mahtuu myös nukkekotini, mikä on nyt siirtynyt mineilyn kannalta entistäkin hankalampaan paikkaan. Nukkekoti nimittäin majailee tällä hetkellä kodinhoitohuoneessa katonrajassa, ison kaapin päällä.

Oli pakko postata tänne vaikkei mitään uutta kerrottavaa olekaan, kun Nukkekotiyhdistys muisti minua joulukortilla, minkä mukana oli minikokoista puna- ja valkoviiniäkin joulupöytään laitettavaksi. Lämmin kiitos tästä muistamisesta, talletan pullot visusti minitavaroihin. Toivottavasti ne pääsevät jo ensi jouluna Kardemummakatu 12 joulupöytään.

Oikein hyvää joulua ja mineilyrikasta tulevaa vuotta kaikille tänne piipahtaneille!


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kardemummakadun hiljaiseloa

Ihan ensimmäiseksi pyydän anteeksi tätä blogihiljaisuutta.

Tämän vuoden alkupuoli ei ole mennyt ihan kuten ajattelin, vaan matkaan tuli hieman mutkia. Mutkiin kuului pieni leikkaus ja puolitoista kuukautta kyynärsauvoilla köpsöttelyä jalka suorana. Suorajalkaisena nukkekotiin kurkistelu olisi ollut lähes mahdotonta, eikä fiilistä tekemiseen muutenkaan ollut riittävästi.


Toipuminen etenee hiljakseen, kun pääsi samassa rytäkässä veriarvotkin tippumaan. Heti kun pääsin liikkumaan suht normaalisti aloitin suunnittelemani lastenhuoneen pintaremontin. Samalla jouduin "siivoamaan" nukkisnurkastani minitavarat laatikkoon ja siirtämään sivuun.

Eli nukkekoti nököttää keittiössä vanhan suihkuverhon alla. Kuinka pitkään, sitä en vielä uskalla sanoa. Ensin täytyy saada tuo 1:1 pikkuremontti alta pois, ja sitten taitaa puskea päälle jo puutarhan kevätpuuhat. Ehkä nukkekodin aika on taas syksyllä, kun illat pimenee eikä pihalle tee mieli.

Muistaakseni viimeisimpänä hommana leikkelin nukkekotiin kattolistoja uusilla listaleikkureillani (huippujuttu!), mutta kattoon asti ne eivät vielä päätyneet.

Suomen parasta vuoden 2012 nukkekotiblogia äänestettiin alkuvuodesta, ja minäkin äänestin minua inspiroineita blogeja. Samalla ihmettelin kun tämäkin, suht tuore blogi sai ääniä ja selvisi jaetulle 8. sijalle.

Kaunis kiitos tätä blogia äänestäneille!

Lopetan selittelyni aikaisemmin keittiöstä otettuun kuvaan, missä näkyy lasten leluista pelastettu magneettikirjain, mihin kokeilin taakse ledivaloa. Sen vieressä on ensimmäinen "rahapuu" yritelmäni. Materiaalina muovisen mehikasvin lehti ja viinirypäletertun palanen.


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Keittiöremonttia

Talon keittiöhän sijaitsee alakerrassa ja se vaihtoi peruskorjauksessa paikkaa eteisen kanssa. Tässä kaksi ennen kuvaa vanhasta keittiöstä, mikä ei koskaan tuon valmiimmaksi tullut.



Uuden keittiön suunnittelu ei ollut ihan helppoa. Rajoittavina tekijöinä olivat ennenkaikkea kaksi ikkunaa, jotka ovat sen verran matalalla, ettei niiden eteen voinut sijoittaa "normaalikorkeita" alakaappeja. Seuraavassa muutamia hahmotelmia keittiön kalusteiden sijoittelusta.


Alunperin halusin ehdottomasti keittiöön puusohvan, mutta se suunnitelma muuttui kun löysin Facebookin nukkekotikirppikseltä kolme kunnostusta vaativaa alakaappia. Olisin halunnut myös puuhellan, mutta sekin täytyi jättää pois tilanpuutteen takia.


Pöydän paikka siirtyi toisen ikkunan eteen ja jääkaapille löytyi paikka oikeasta etureunasta.


Tässä suunnitelmassa olin rakentamassa tiskipöytäosastoa oikeaan takanurkkaan, mutta sitten sain idean ruokakomerosta. Pitihän sitä heti kokeilla vanhan ulko-oven ja pahvipalan kanssa..


Sitten alkoi varsinaisen komeron rakentelu. Materiaalina käytin rakettikeppejä, puukloppeja sekä bambulautaa. Oveksi tuli vanha ulko-ovi hieman uudistettuna. Tässä yksi vaihekuva.


Ruokakomero "seisoo" omilla jaloillaan joten tarvittaessa voin poistaa sen sisustamista varten. Komeron hyllyt rakentuivat kahvitikuista liimaten. Samalla peitin kierreportaille tehdyn aukon ja liimasin koko kattoon mulperipaperin.


Lattiasta piti ensin tulla mustavalkoruudullinen, mutta se näytti liian rajulta eikä siihen oikein sopinut keittiötä varten hankkimani räsymatot. Kun viimein sain kuuluisia sytyketikkuja oli materiaalivaihto helppo tehdä. Tikut pätkiksi ja lattiaan, tikkuihin naulankolot piikillä ja päälle harmaata lattiamaalia (samaa kuin meidän isoilla lattioillakin). Tikut liimasin huoneen kokoiselle pahville, että voin tarvittaessa poistaa lattian huoltotoimenpiteitä varten.


Tein lattiaan valeluukun ajatuksella, että talossa voisi joskus olla myös jonkinlainen kellarikerros. Maalin kuivuttua voitiin kunnostetut alakaapit kantaa sisään ja asentaa vesikalusteet paikoilleen.


Kolmesta kirsikansävyisestä irtokaapista muotoitui spraymaalilla kiiltävän valkoinen alakaappikokonaisuus. Tasoksi halusin tummaa kiveä, joten tulostin valokuvapaperille mustan marmorin kuvan ja taittelin/liimasin siitä tason. Eikä ollut ollenkaan helppo homma. Jouduin paikkailemaan halkeilevaa valokuvapaperia mustalla tussilla. Altaan reiän tekeminen vasta temppuilua oli, mutta kun tasoa ei suurennuslasilla ala katsomaan niin menettelee kyllä näin ensimmäisenä nukkekotikeittiönäni.


Tasoon "upotettiin" tuliterä induktiotaso ja sen alle rosteriliesi. Lieden oikealle puolelle jäi tilaa, joten tein siihen avohyllyt vaikka leivinpaperille ja keittiökirjoille. Tiskialtaan kohdalle lisättiin myös yksi yläkaappi.


Hansgrohemaisen hanan tein kolmesta hamahelmestä, 2 mm:n rautalangasta ja coctailtikun pätkästä. Tuossa altaassa oli alunperin kaksi rikkinäistä hanantynkää, jotka poistin ja peitin kolot korupiikillä. Uudelle hanalle porasin reiän altaan keskelle. Samalla suurensin myös viemärin reikää ja laitoin siihen eyeletin.

Sitten voitiinkin kantaa paikoilleen muutkin kalusteet ja etenkin uusi jääkaappi. Nyt asukkaiden on jo paljon helpompi jatkaa remonttia, kun ei enää tarvitse turvautua eineksiin ja grilliruokaan. Näihin hämyisiin iltatunnelmiin tällä kertaa täältä Kardemummakadulta.