lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuoden viimeisinä päivinä

Flunssan kourissa ollaan, mutta jaksoin tänään hieman kuvailla Kardemummakadun nykyistä ilmettä. Näin vuoden viimeisinä päivinä huomaan, että tätä uutta nukkekoti-innostusta on tässä vaiheessa takana kaksi kuukautta ja muutama päivä päälle. Kahden kuukauden takainen tilannehan näkyy ihan ensimmäisessä postauksessa.


Ensimmäiset kuvat otin talon päätyikkunasta. Kuvasta näkyy, että salissa nautiskellaan vieläkin Taina Jatta Toropaisen herkullisista juustoista, kyytipoikana kenties pikarillinen viiniä. Ja muovikuusi se jaksaa edelleen kukoistaa kauniisti.


Talon julkisivu ei valitettavasti ole samanlaisessa juhlakunnossa kuin sali. Julkisivuremontti on nimittäin täysin kesken. Terassin katto on jo remontoitu, mutta odottaa uusintamaalausta. Kokeilin kattolaattoihin jo mustaa ja harmaata, joiden ansiosta talo alkoi näyttää enemmänkin kummitustalolta kuin viihtyisältä ja lämminhenkiseltä asumukselta. 

Tässä kohtaa tarvitsisin esteetikkojen ja nukkiskonkareiden näkemystä sekä tukea. Talo tarvitsisi nyt sen oikean värilastun, eli yhteensopivat sävyt ulkoseinään ja kattoon. Periaatteessa tykkään tuosta tumman ruskeasta, vaikka voisi se vaaleampikin olla. Tämä sävy on Uulan värikartan Kahvi.

Mieheltäkin kysyin mielipidettä ja hän sanoi, että katto voisi olla vaikka vihreä. Voisiko? Tuo kovalevyn vaalean ruskea perusvärikin (katossa) näyttää toki paremmalta kuin tuo musta.

Jos saisin joltakulta teiltä oikein hyvän vinkin, niin voisin kevään "korvalla" lähettää vinkanneelle jotain ajankohtaan sopivaa miniä kiitokseksi. Kyseessä ei ole siis normaali arvonta, vaan neuvojen ja avun pyyntö MINImaalista korvausta vastaan.


Yläkerran kaksi vasemman puoleista ikkunaa ovat salin ikkunoita. Oikean puoleinen on porrashuoneen ikkuna. Keskimmäisestä ikkunasta näkyy taas kerran joulukuusi.

Alakerrassa vasen on keittiön ikkuna ja oikea ikkuna on eteisen/portaiden kohdalla.


Sisääntulon terassi odottaa vielä kaiteita ja talo kivijalkaa sekä portaita. Talon ikkunoista näkyy läpi, koska nukketalon "takaovet" ovat vielä tapetoimatta ja pois paikoiltaan.

Olen ajatellut, että tämä talo sijaitsee tontin tien puoleisessa reunassa, joten jos joskus talolle on enemmän tilaa, tähän eteen voisi tulla pieni puutarhan siivu. Siihen tulisi tietysti tulisi polku Kardemummakadulle, pensasaita sekä postilaatikko. Kenties jätehuoltokin täytyisi jotenkin järjestää. Varsinainen olopiha puutarhapöytineen kuitenkin tulisi talon takapuolelle, minne suunnitelen myös pientä laajennusosaa.


Joulupukki toi minulle kaikenlaista (itse tilattua) tarpeellista tähän taloon. Sain keittiöön toivomani jääkaapin, yhden yläkaapin sekä kaksi puuvalmista tuolia. Sain myös vaatekaapin ja porraskaiteen, mutta kaide ei tule tähän taloon sopimaan. Samassa toimituksessa tuli myös katto- ja jalkalistat, mutta ilman jiirilaatikkoa tai -leikkuria en ala niitä silppuamaan pilalle. Kokeiltu nimittäin on jo sitäkin :)

Toivottavasti voin raottaa teille talon ovea ensi vuonna vähän enemmän. Sitä ennen toivon kaikille mineilijöille ja tässä blogissa piipahtaville mukavia tämän vuoden viimeisiä päiviä sekä antoisia mineilyhetkiä vuodelle 2013.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Hyvää joulua minikoossakin


Kiirettä on pitänyt ja ehdin pikaisesti kuvaamaan Kardemummakadun oman joulukuusen tänne vasta nyt joulupäivän iltana. 

Rauhaisaa joulun ajan jatkoa kaikille lukijoille.



*

Viimeisen kalenterivaihtoni Sinin kanssa avasin 22. päivä. Paketistani löytyi kaksi kulhoa, vaikkapa jouluomenoille.


Minä lähetin Sinille huopikkaat ja kyltin joulupussissa.


tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulukuusiarvonta

Löysin eilen kirppikseltä nukkekotiin sopivan joulukuusen ja koska minulla on ennestään jo kaksi samanlaista, ajattelin antaa tämän yhden pois.


Pistetään siis käyntiin nopeat kuusiarpajaiset. Joulukuusen mukaan pakkaan jotain muutakin jouluista. Kuusi on siis samanlainen kuin kuvan kuusi. Tästä kuusesta olen vain vähän lyhentänyt "vuosikasvuja".

Osallistua voit kommentoimalla tätä postausta. Arvon kuusen tänään tiistaina iltayhdeksältä. Toivottavasti saan voittajan osoitetiedot keskiviikkoaamuun mennessä, niin kuusi saattaa ehtiä vielä ykkösluokan kirjepostina jouluksi perille.

* Tadaa! Kuusi lähtee kommentille nro 20 eli laskujeni mukaan Sadulle! *

Edit 21.12.2012 Litistin kuusen ja irroitin jalustan. Kuusen mukaan pakkasin muutaman kuusenpallon, kiiltokuvia, kuusenpunosta, rautalankatähden sekä lippunauhaprintin. Mukaan meni vielä kuusen mukana tullut puinen enkelikoriste.


Kuusenpallot tein helmistä ja korupiikeistä, jotka loppuivat kesken. Löysin myöhemmin onneksi lisää piikkejä Tiimarista, mutta otin lyhyempiä ja ne olivatkin todella jäykkiä väännettävksi.


Satu oli heti suoristellut kuusen lehvät, valaissut ja koristellut kuusen. Hieno tuli, vai mitä sanotte? Kuva on peräisin Sadun blogista.


maanantai 17. joulukuuta 2012

Olohuone

Talon alakerta ja keskikerros valmistuvat pikku hiljaa sisustettaviksi. Edelleen vessan yksi seinä odottaa pihasirkkelöintiä, mutta voiton puolella aletaan jo olla.

Aloitan kuvallisen kerronnan olohuoneesta. Minun PITI ottaa kuvia jalustan kanssa, mutta olen taas kerran säilönyt jalustan ja kameran välikappaleen jonnekin todella hyvään paikkaan, joten melkoista hämäränhyssyä nämä käsivarakuvat nyt ovat. Toivottavasti näistä kuitenkin jotain selvää saa.


Olohuoneremontti alkoi vanhojen tapettien repimisellä. Sitten tiivistin ikkunoiden reunoissa olleet isot raot pikasiloitteella ja maalasin pokat ja vähän reunojakin. Väliseinässä oli kovalevyn karkeaa taustapuolta, minkä pohjustin "rollerilla". Rollerin kiinnitin vesi-puuliimaseoksella ja varsinaisen tulostetun tapetin sen päälle ja muihin seiniin liimapuikolla. Tapetoinnin kanssa menikin sitten tunti ja toinenkin. Vieläkin on niskat jumissa sen jäljiltä.


Tapetiksi valikoitui vanha ruotsalainen ihanuus, mitä mietin aikoinaan omaankin olohuoneeseen.

Lattia on talon alkuperäinen askartelutikuista liimailemani ja jollain värilakalla käsitelty. Lattiassa on harmiksi keittiöstä tulevien kierreportaiden kolo. Portaathan vaihtoivat tässä peruskorjauksessa paikkaansa alakerran osalta, mutta en ole vielä päättänyt nousevatko portaat ylimmäiseen kerrokseen (missä makuuhuone ja kylpytilat) tästä olohuoneesta vai mennäänkö sinne ilmahissillä ja ajatuksen voimalla. Koloakaan en saa lattiasta kovin helposti paikattua, kun ei ole samoja tikkuja, eikä tuota lakkaakaan tallessa.
Keittiön puolelta porraskolo on kuitenkin jo peitetty ja katto tapetoitu, mutta olohuoneen lattiassa ja katossa kolot vielä möllöttävät. Keittiön katossa käytin mulperipaperia, mutta koska sekin loppui täytyy toistaiseksi katsella tuota reikää.


Kolo ei tässä vaiheessa haittaa, kun sohvan sai sopivasti laitettua kolon päälle. Itse asiassa tykkään tuosta lattian tummasta sävystä. Se sopii tapetin kanssa paremmin kuin muualla talossa olevat harmahtavat "muovimatot". Koko taloon piti tulla harmaat lankkulattiat, mutta kun Turkuun kaavailtu syyslomareissu peruuntui, niin siellä Biltemassa ne lattialankut (sytyketikut) odottavat minua vieläkin.

 

Kaakeliuuni on 15-16 vuoden takainen tekele talon rakennusajoilta. Ei kovin fiini, mutta menee paremman puutteessa. Sen pohjana on kova pahvi. Pahvin kuorrutin kolmelta sivulta ilmakuivuvalla massalla. Massaan piirsin uurteet ja käsittelin uunin kuivana vernissalla. Tässä remontissa lisäsin sinne kuorestaan "riisutun" led-tuikun tuikkimaan.


Ikkunat täytyisi vielä pestä ja verhot tehdä. Mutta minkälaiset? Pitsiverhot sivuille vai rulla/laskosverhot? Joulukuusikin olisi odottamassa koristelua ja saliin kantamista.


Lipasto on tuossa etureunassa siksi, että tarkoitukseni on tapetoida ja "sisustaa" myös nukkekodin ikkunattomat ovet ja pitää taloa käännettynä niin, että pääasiallinen katselusuunta on julkisivun ikkunoista.

Takaovia tarvitaan jo kissojenkin varalta, sillä huomasin yhden kissan käyneen varkaissa talon viereisellä pöydällä. Yksin meidän kissoista on hulluna villaan, joten kuvan tonttu ja lampaantaljakin ovat vaaravyöhykkeellä ilman ovia.


Olohuoneen nurkkaan mahtui vielä pieni balsasta aikanaan tehty pöytä ja seinälle vanha vitriinikaappi. Niin, ja valoahan tähän taloon vielä tarvitaan, mutta sen suunnittelu on vielä ihan kesken. Todennäköisesti tulen käyttämään led-lamppuja, joko johdoilla tai ilman.


Kardemummakadulla viimeistelytyöt jatkunevat edelleen kiivaasti ihan jouluaattoon saakka ja toivottavasti vielä ennen joulua voin esitellä seuraavan uusitun huoneen raakaversion. Siihen asti mukavia joulunaluspäiviä teille kaikille ♥

torstai 13. joulukuuta 2012

Tahmeaa remonttia

Taloremontti on takkuillut. Kaikki hommat tuntuvat riippuvan jostain syystä. Portaikon teko venähti pakkasien takia, kun ei yksinkertaisesti viitsinut lähteä ulos sirkkelöimään ja sormiaan kohmettamaan. Porrasaukkoa taas ei voitu tehdä ennenkuin portaat oli koottu valmiiksi, ja oikeasti näkee mihin kohtaan se tulee. Vessaa en tietenkään saa tehtyä ennen portaiden lopullista sijoittamista, kun en tiedä väliseinän oikeaa kokoa. Eteisen ja keittiön väliseinästä piti niinikään käännön jälkeen sirkkelöidä muutama milli pois ja sekin odotti pakkasien loppumista jne..


Tässä kuvassa kuitenkin viimein istuskellaan kootuilla ja maalatuilla portailla. Lopullinen kiinnitys vielä uupuu, kun pitäisi taas käydä pihalla sirkkelöimässä yläkerran lattian korkeuteen sopiva pala. Jos ihmettelette miksen sahaa puuttuvia paloja käsin sisällä, niin paljastan olevani erittäin tumpelo sahaaja. Minun käsisahaustaidoillani tulee vain vinoja kappaleita tai ärräpäitä.


Entinen kirjastohuone on nyt siis porrashuone, eikä sinne tule mahtumaan juuri mitään. Ehkä kapea lipasto ja kukkapylväs korkeintaan. Ja jos teen tuohon päälle samanlaiset portaat ullakolle (mihin pitäisi tulla makuuhuone ja kylpyhuone) ei mahdu niitäkään.

Pohdinta jatkuu. Siis, että annanko periaatteilleni piupaut ja luovun toisista portaista. Mahdollista olisi myös pienien kierreportaiden teko olohuoneeseen, missä reikäkin on jo katossa valmiina, mutta sitten en saa kakluunia huoneeseen. Välillä tuntuu, että pajon helpommalla pääsisi uuden talon kanssa (kuten mieskin alussa vihjaili).

Seinätkin ovat ihan karmeassa kuosissa. Tuossa oli oikeaa tummanpunaista, erikeeperillä liimattua tapettia ja se ei lähtenyt kovinkaan kauniisti irti. Taidan uusia virheen ja tapetoida huoneen oikealla, vaalealla tapetilla (paksumpaa kuin paperi) ja liimalla. Toimikoon kuten pinkopahvi ja seuraavat tapetit laitan suoraan tuon tapetin päälle.


Yritän ottaa talon ala- ja keskikerroksen kanssa loppukiriä, että pääsisi jo käsiksi mukavampiin juttuihin ja ennenakaikkea nukketalon ympäristön siistimiseen. Nyt kaikki paikat on täynnä erilaisia pahvilaatikoita. On laatikko puutavaralle, kankaille, tavaroille, sekalaiselle, kaikelle mitä voi tarvita jne. Mieluummin sitä joisi jo glögiä ja askartelisi vaikka joulukoristeita. 

Kokeilin joku päivä pienen huopatontun tekemistä samalla kuin tuli neulahuovutettua noita "jättiläisiä". Vieläkin saisi tonttua pienentää, mutta ei taida onnistua näillä nakeilla. Tyydytään tähän kokoon ja parannellaan mallia vielä vähäsen, kun ehditään.


Kerrotaanpä tähän vielä, että 11. joulukuuta sain taas avata yhden neljästä kalenterivaihdostani. Paketista paljastui pikkuinen, koottava puujakkara. Kiitos Sini.


Sinille lähetin punakuvioisen koottavan peura-koristeen.


Ja mukaan vielä pikkuisen kimallusta.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Jotain ihanaa ja pientä


Eilen postilaatikossa odotti jotain ihanaa. Maijan neulomat pienet villasukat, jotka sujahtivat heti jalkoja lämmitämään. Näissä sukissa on kantapäät ja kaikki kavennukset kuten isoissakin sukissa.


Mukana oli myös pienenpieni lisäpaketti. Erotin vasta tuosta kuvasta, että paketissa on lumiukkopaperia. Katsoin ilman laseja, että paperissa olisi ruukku joulupuineen, siksi paketti on kuvassa väärinpäin. 

Paketista paljastuikin sitten lisää käsittämättömän pieniä ihanuuksia.


Niin pieni tonttukoriste, että yksityiskohtia en ilman lukulaseja edes erottanut. Mietin tässä joku päivä isoja tonttuja tehdessä, että pitäisi kokeilla myös minitonttujen tekemistä, mutta mitään näin pientä en olisi kyllä edes osannut ajatella. 

Tonttukoriste pääsee kunniapaikalle taloon, kunhan siellä vain päästäisiin joulusiivoukseen asti.


Suurkiitos Maija!

maanantai 3. joulukuuta 2012

3. Joulukuuta


Tein yhden luukun joulukalenterivaihdon myös Susannan kanssa ja 3. päivän luukusta paljastui kaunis Paris -tyyny. 

Tyyny pääsi heti sohvalle Irmalta saatujen ruusutyynyjen kaveriksi. Kyllä nyt kelpaa loikoilla.. tai siis kelpaisi. Olohuone on vielä sen verran hyrskynmyrskyn ja lattiassa ammottaa vielä porrasaukko keittiöön, joten hetki vielä menee ennenkuin Kardemummakadulla päästään löhöstämään.

Susannalle lähti minulta koottava joulupeura (vai hirvikö tuo on?), kyltti ja kimallenauhaa.


Olen ajatellut tehdä tuon koristeen myös 1:1, joten mininä sitä oli mukava harjoitella. Kaavat peuraan löysin netistä. Käytin peuraan kaksi kerrosta paksumpaa tulostuspaperia ja väliin liimasin vielä ekokartonkia. Ilman välikartonkia leikkaaminen on kyllä huomattavasti helpompaa.

Yritin etsiä värivinkkiä Susannan blogista ja arvelin, että harmaa saattaisi olla hyvä väri. Onkohan? Osat ovat kaksipuoleiset, joten kootessa voi päättää haluaako näkyviin ruutupuolen vai kukallisen.

Peura on aika kevyt, joten oman talon seinässä se on pysynyt ihan maalarinteippitollolla. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen olen taittanut nuo "trofeen" läpi tulevat osat sivuille ja laittanut teipin keskelle.


Kerronpa loppun vielä, että talon keittiössä on sittenkin toiveita saada joulupuuro keitettyä. Käytettyinä ostetut alakaapit on suihkittu valkoiseksi ja ruokakomerokin on rakentumassa.


Kivaa päivänjatkoa! Täällä pyryttää oikein sankasti!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pizzaa ja porrashommia


Porrashommat ovat viimein nytkähtäneet eteenpäin, mutta tyssäsivät kuitenkin taas hetkeksi järeämmän puutavaran lopahtamiseen. Olisin eilen saanut portaat kasaan, mutta sentistä jäi kiinni. Nyt odotellaan taas sirkkelöintiapuja mieheltä (tai sitten keksitään joku pätevä syy miksi portaissa on salakäytävä).


Kun keittiökin on remontissa on noutoruoka kätevää. FB-nukkekotikirppikseltä ostettu pizza maistuu "reiskalle" mainiosti. Rasiaprintti löydetty netistä. Kolme kertaa kokeilin kokoamista ja tämä oli kokeiluista kelvollisin.


Joulukuu on alkanut ja monella nukkekotiharrastajalla on jännät paikat joulukalenterivaihtojen kanssa. Itselläni ei ole tällaista vaihtojoulukalenteria, mutta otin osaa muutamaan kalenteriin. 

Vaihdoin yhden luukun Irman kanssa ja katsokaa mitä kaikkea ihanaa hänen paketista paljastuikaan. Tämä on kyllä enemmän kuin osasin odottaa, pikemminkin semmoinen tupaantuliaislahja tänne remontin keskelle.


Kaksi upeaa pitkää mattoa, kaksi kaunista ruusutyynyä, kesäisempi leppäkerttutyyny, pieni pitsireunainen pyyhe sekä vielä pieni tervetuloa taulu (näkyy alimmassa kuvassa). Kaunis kiitos Irma ♥ Eiköhän kaikelle löydy tässä talossa aikanaan paikka.

Irman pakettiin pakkasin sammalsydämen, joulukyltin sekä joulutarroja.


Täällä jatkuu paitsi porrashommat niin myös keittiön rakentaminen. Suunnitelmat ovat taas muuttunet ja nyt sinne on tulossa kiinteä ruokakomero. Näistä kuitenkin lisää asiaa myöhemmin.


Mukavaa joulukuuta!


maanantai 26. marraskuuta 2012

Tuskartelua

Näin Facebookin nukkekotikirppiksellä upeita pärekoreja. Olin vain auttamatta myöhässä, sillä kori-ihanuudet tekivät kauppansa heti. Halusin kuitenkin ison, harvan pärekorin ja muistin, että olen jemmannut kenties siihen sopivaa materiaalia jonnekin.

Ihmeellistä kyllä, löysin sen mitä hain. Puumateriaali on peräisin pienestä niitteillä kasatusta "korista", missä on myyty muistaakseni jotain hedelmiä. Puuaines on kovin hauraan oloista ja napsahti helposti rikki, joten irrotin niitit ja laitoin puun yöksi veteen likoamaan. Seuraavana päivänä leikkasin palasen saksilla suikaleiksi. 


En ole muistaakseni koskaan kokeillut korintekoa, vaikka yhtä sun toista onkin tullut askarreltua. Tässä kohtaa tuntui kyllä loppuvan kädet ja näkökyky kesken. Koska puuaines oli märkää, ei siihen tarttunut liima eikä teippi. Reuna tuli tehtyä vähän oikaisten liiman kanssa lastujen kuivuttua ja monta lastua meni siinä kohtaa poikki, mutta menköön tämähän on vanha, elämää nähnyt koppa. Koska puuaines oli kovin vaaleaa, sudin kopan vielä vanhalla ruskean petsin jämällä. 

Monen tuskastuttavan vaiheen jälkeen minulla on nyt jonkinlainen koppa, mutta ei tämä taida olla ihan salonkikelpoinen. Seuraavan teen kyllä jostain muusta materiaalista. 

Halonhakkuussa sentään olen paljon parempi kuin pärekorintekijänä. Pääasia, että ainakin lämpöä riittää.


Laitetaan tähän samaan nyhräyspostaukseen vielä toinenkin ensitekele. Tämä ektorpmainen sohvayritelmä, mikä odottaa pääsyä yläkertaan. Ensimmäinen laatuaan ja parantamiseen varaa on rutkasti. Erityisesti noissa irtotyynyissä. Olisin voinut tehdä ne ompelamalla ja täyttämällä, mutta kangas loppui kesken. Täytynee heittää tuohon istuinosan päälle "suojaksi" joku peite, kuten näiden isojenkin kanssa näkyy tehtävän.

Noin-mittoja otin isosta sohvasta ja vinkkejä tekemiseen katsoin Jenniferin sohvaohje -sivuilta.


Aika monta tuntia olen viettänyt tässä koneella melkein suu auki ihastellen. Aivan huikeita juttuja on tullut vastaan. Hienoa on ollut myös bongata niitä blogeja, missä on postauksia myös miniatyyriharrastuksen alkutaipaleelta. Toivossa on siis hyvä elää ja ajatella, että viiden vuoden päästä minultakin tämä sohvanteko onnistunee jo paljon helpommin. Sitä odotellessa..

Keittiösuunnittelua

Kardemummakujalle saapui Facebookin nukkekotikirpputorilta keittiökalustelähetys. Mukana oli myös muutamia irto-ovia ja laatikoita.


Kardemummakujalla suositaan kierrätystä, joten keittiö rakentunee näistä käytetyistä yksiköistä.

Keittiösuunnittelua rajoittaa sama asia kuin meidän 1:1 keittiössäkin, eli matalalla sijaitsevat ikkunat. Muutenkin keittiö tuntuu kovin ahtaalta, mutta eiköhän tuonne ydintoiminnot saada asennettua. Kaasuhellasta luovutaan ja tilalle tulee upouusi induktioliesi. Tiskit hoituu käsipelillä.

Mieli tekisi tilata kaupasta "ihan oikeat" hellan ja jääkaapin pienoismallit, mutta olisi kyllä hienoa jos melkein kaikki mahdollinen, poislukien ruokailuvälineet, lasit ja lautaset, olisi itse tehtyä. Kyllähän tässäkin raha (tai sen puute) jotain ratkaisee. Mietintä jatkuu. Jos oikein toivoisi, niin toisikohan joulupukki taloon uuden hellan? Isokin tarvittaisiin, mutta tähän hätään voisin tyytyä minikokoiseen :)


Ruokapöydästä ei tule ihan noin iso, eikä korkea. Mietinnässä on tuon seinän pinta. Onko se samaa maalattua bambupaneelia kuin takaseinä vai tapettia? Ja onhan sitten vielä kaakelikin. Hellan päälle tulee nykyaikainen liesituuletin, mutta muuten tuolle seinälle tulee vain avohyllyt. Vinkkejä saa antaa :)


Tässä vielä ulkoseinää, missä on muutamia tapettinäytteitä (Minidesing). Vihreän näytteen kohdalle tulee jääkaappi. Seinässä on kyllä jo uusi (ihan oikea) tapetti, sellainen mitä mietin isoon keittiöönkin. Kuvio vain on tuonne turhan iso ja väri vaisu.

Pesupiste tulee tuonne takanurkkaan, ja sen päälle teen noita irto-ovia käyttäen pienen kuivauskaapin.

Kattokin menee remonttiin, sillä siellä ammottaa kierreportaita varten tehty aukko. Portaathan siirtyvät nyt toiseen päähän, kun eteinen ja keittiö vaihtoivat paikkaa. Alkuperäiseen, keskeneräiseen keittiöön voit kurkistaa täällä. Joskus haaveilin haaveilin järeistä kattoparruista, ehkä tänne tulee sellaiset? Ainakin niihin on helppo ripustaa roikkumaan kaikenlaista.

Meidän 1:1 keittiö menee myös jossain vaiheessa remonttiin ja ennen sitä on mukava suunnitella ja pähkäillä kaikenlaista minikoossa, vaikkei meidän keittiö tuon mallinen olekaan.

Luulen, että tähän minikeittiöön tulee tuo räväkkä lattia (Jennifers Printables), isoon keittiöön haluaisin kuitenkin hieman hillitymmän puuhun maalatun valko-harmaa ruutuisen. Tila näyttää melko pimeältä kun sähköjä talossa ei vielä ole, joten taidan kokeilla miltä se näyttää valkoisilla kaapeilla. Olen ihaillut vaaleita/mustavalkoisia keittiöitä mm. ruotsalaisissa blogeissa, mutta en tiedä jaksaisinko katsella sellaista useita vuosia itsellä. Minikoossa on hyvä kokeilla. Ei tule isoa rahallista menetystä ja kaiken saa suht pienellä vaivalla muutettua ihan toisen näköiseksi.